Elämä on kaunis,
jos osaat katsoa vesipisaraa rankkasateessa.

Jos näet luopumisessa uuden alun,
surussa mahdollisuuden puhdistua.

Jos kuolema on tie uuteen kohtaamiseen,
pettymys merkki väärästä tiestä ja
koettelemus huonoa sattumaa.

Jos ihmiset ovat arvokkainta mitä olet koskettanut
ja ymmärrät ettet omista mitään,
voi olla toisinaan onnellinen.

 

****

Kahden.

Lumella pienet jäljet.

Sinä katsot taivasta ja kuulen,

kuinka surusi ei hellitä.

Pidän yhä kiinni,

valkoisesta jäniksestä, 

jossa viipyilee puhdas onni.

Suru suuteli,

sulki syleilyynsä.

Tässä me kahden,

kun meistä piti tulla kolme.

 

 

**************************

 

Äiti et sinä kuole,

hän sanoo ja työntää rattaita joissa on paketoituna puujuna.

Äiti, minä näen pojan

hän sanoo ja työntää leikkiuuniin legoja.

 

Me istumme ikkunalla heiluttaen kättämme, jollekin

jota minä en enää näe.

Äiti, hän on tullut tuolta, osoittaa sormellaan taivasta,

ja olen luvannut etten kerro hänen nimeään.

 

******

 

Mikään ei ole niin turvallinen,

kuin hänen olkansa,

jota vasten olen pyyhkinyt kyyneleeni,

nyyhkyttänyt avuttomana pienuuttani

ja häpeää.

Kukaan toinen ei ole osannut loukata minua,

yhtä syvälle, vereslihaani saakka, kuin hän

 jota ilman en haluaisi koettaa elää.

Olisin puolikas,

levoton kulkija,

sillä hän ei turvaisi yötäni,

suojelisi sudelta.